Karvoskylän ja Pahkaperän rajalla asuvan Taimo Honkalan tytär asuu maapallon toisella puolella. Ilman toimivaa tietoliikenneyhteyttä säännöllinen yhteydenpito olisi paljon hankalampaa.
– Me skypetetään. Viestinnän lisäksi kaikki muukin menee nettiin. Parhaillaan mietin lämmitysjärjestelmän uusimista: ei kukaan enää tarjouksia pyydä kirjeellä, kaikki kulkee netin kautta.
Honkala uskoo, että nettiasiointi jatkaa kasvamistaan tulevaisuudessa.
– Näin eläkeläisenä tulee mietittyä sitäkin, että varmasti tulevina vuosina myös sote tulee kotiin kuitua pitkin. Pitäisikin nähdä kuidun merkitys hyvin laajassa merkityksessä: toimiva ja luotettava yhteys auttaa vanhuksia ja huonokuntoisia asumaan omassa maisemassa ja ympäristössä yhä pidempään, ei tarvitse siirtyä hoitolaitokseen, jos voi asioida ja pitää yhteyttä toimivan tietoliikenneyhteyden avulla.
Honkala ei selvästikään pidä siitä, että ikääntyvän väestön taitoja ja kiinnostusta digimaailmaan vähätellään.
– Tottakai se vaatii vähän aktiivisuutta, että tutustuu laitteisiin ja palveluihin eikä jää tumput suorana seisomaan. Mutta yhä useampi ikääntyvistä käy sinuiksi laitteiden kanssa jo työaikana ja laitteet muuttuvat yhä helpommiksi ja käyttäjäystävällisimmiksi. Ei-käyttäjien määrä tulee vain laskemaan, Honkala arvioi.
Ja jos tietoliikenneyhteys ei tänään olisikaan se päällimmäinen syy hankkia kuitua, voi painavia perusteita löytyä myös muualta.
– Monesti sivukylillä televisiokuvan laatu on hyvin huono, niinpä kuituverkkoon liittymisen voi ratkaista se, että haluaa eroon häiriöalttiista kuvasta. Luulen, että tulevaisuudessa kaikki televisiolähetykset ja ehkä radiokin siirtyvät nettiin.
Honkala haluaisi rohkaista vielä empiviä kuntalaisia pohtimaan vakavasti valokuidun hankintaa.
– Kuukausimaksu ei ole 4G:tä paljon kummempi, mutta hinta-laatu-suhde on ihan eri luokkaa. Langaton verkko on hidas ja haavoittuva ulkoisten tekijöiden vaikutukselle, kuten säälle. Langattomien kehitys ei jatku enää pitkään, tekniikka ja nopeudet tulevat tappiinsa, varsinkin täällä maaseudulla. Mutta valonnopeudessa riittää kapasiteettia, Honkala luottaa.
Suuri merkitys on myös sillä, että infrayhtiö on omassa kunnassa. Honkala onkin ollut edistämässä valokuituhanketta myös kaupunginvaltuutettuna.
– Jo rakentamisvaiheessa eurot pyörivät kaupungin hyväksi palvellen meidän oman alueen kehittymistä. Ja entäpä sitten kun verkko on valmis: on varmasti paljon helpompi saada asiakaspalvelua oman kunnan yhtiöstä, kuin puhelin kourassa kuunnella automaattia tuntitolkulla.