Tarvitsenkohan minä valokuitua?

Nivalassa on käynnistymässä valokuituhanke, jonka tarkoituksena on rakentaa alueelle kiinteä valokuituverkosto. Aiheesta on järjestetty pitkin kevättä info- ja kylätilaisuuksia, jotta kaikki saisivat kattavasti tietoa: miksi minulle, minne ja milloin rakennetaan, paljonko maksaa ja mitä sillä rahalla saa?

Moni lähtee kuituillasta silti mietteissään: Tarvitsenkohan minä valokuitua? Minkälaisiksi palvelut muuttuvat tulevaisuudessa?

Oman päätöksenteon tueksi kannattaa pohtia seuraavia kysymyksiä.

  1. Pätkiikö tai hidasteleeko nykyinen yhteys ja näkyykö televisio häiriöttä?
    Valokuitu tuo kotiisi tietoliikenneyhteyden, jota naapurit eivät jaa kanssasi. Mastolta tuleva langaton yhteys on alueen talouksien keskenään jakamaa: jos yhtäaikaisia käyttäjiä on useita, voi olla että luvatusta nopeudesta jää itsellesi vain pieni siivu käytettäväksi. Langaton yhteys on myös säiden armoilla: toimintavarmuus muuttuu sään mukaan. Sen sijaan maan alle kaivetussa kaapelissa tieto etenee aina samalla varmuudella, säävarmasti.
    Valokuitutalouksissa saa vanhan antennin katolta laittaa muistojen arkistoon: IPTV on kuidun kautta toimiva televisio, johon katvealueilla tai säällä ei ole vaikutusta. TV:hen voit peruskanavien lisäksi tilata lisäkanavia dokumenteista urheiluun sekä tallentaa niitä.
  2. Haluatko uusia tietoliikenneyhteyksiä muutaman vuoden välein vai haluatko pitkäikäisen ratkaisun?
    Myyntipuheista huolimatta tiedämme, että on lopulta sattuman kauppaa, kuka saa kiinteistöönsä riittävän ja toimintavarman tietoliikenneyhteyden langattomasti: tilausta tehdessä ei voi varmasti tietää, olenko katveettomalla alueella tai kuinka moni käyttäjä jakaa samaa langatonta yhteyttä samanaikaisesti.
    Valokuituyhteys on nopein ja toimintavarmin tietoliikenneyhteys. jokaiseen kotiin tuodaan ikioma kaapeli, sitä ei pysty käyttämään kukaan muu. Jos tilaat 100 megan yhteyden, saat 100 megan yhteyden. Valokuituyhteys on pysyvä, toimiva ja varma, ja sen käyttöikä on useita kymmeniä vuosia.
  3. Haluatko asua kotona mahdollisimman pitkään ja käyttää lähipalveluita kotisohvalta?
    Yhteiskuntamme muuttuu koko ajan, halusimmepa sitä tai emme. Fyysiset asiointipisteet keskittyvät suuriin kaupunkeihin ja asiointivaihtoehdoksi tarjotaan sähköistä asiointia. Terveys- ja lääkäripalveluissa lisääntyy etähoito samoin kuin vanhuspalvelussa, kun vanhukset hoidetaan kotiin. Omiin lapsiin, vanhempiin, muihin läheisiin ja ystäviin ollaan yhteydessä kuvapuheluin ja sosiaalisen median kautta. Suuri osa pankkiasioinnista samoin kuin lääkereseptien uusiminen on jo vuosia hoitunut verkossa.

Nivalassa käynnistyvälle valokuituhankkeelle haetaan valtion tukea. Valtio myöntää tukea, erityisesti maaseutumaisille alueille, jotta kaikki suomalaiset pääsisivät tasa-arvoisten yhteyksien piiriin siten, että pystyvät jatkossakin asumaan, yrittämään ja asioimaan omalla paikkakunnallaan.

Nivalan Kuidun tarjoaman valokuituliittymän liittymismaksu on 650 euroa. Tämä liittymähinta on valtakunnallisesti poikkeuksellisen huokea ja liittymän voi maksaa myös osamaksulla. Liittymään tarvitaan myös päätelaite, jonka hinta on 150 euroa. Valokuituliittymästä maksetaan kuukausimaksu, joka määräytyy liittymän nopeuden mukaan: 100/100 megan liittymä kustantaa 39,90 €/kk ja 1000/1000 megan liittymä 49,90 €/kk.

Muista käyttää liittymän hankinnassa hyväksi kotitalousvähennystä ja huomioi myös valokuituverkon rakentamisen vaikutukset kiinteistön/huoneiston tai tontin arvonnousuun.

Varmista itsellesi helposti käytettävät palvelut ja toimintavarma yhteys tilaamalla valokuitu tästä. Halutessasi voit kutsua asiantuntijamme myös maksuttomalle kotikäynnille. Tavoitat myyjämme Heikki Kumpulan numerosta 050 470 8933.

 

Olli Jokinen
Heikki Kumpula
Nivalan Kuitu Oy